Pahoittelen töksähtelevää tekstiä.. kesälomalla kun en paljon kirjoittele ja tuo on nyt tuollainen alkusepistys, ni en jaksa elävästi kirjottaa, yritän sitte saada tekstiä vähä sujuvemmaks, ku päästää itse asiaa, lisäilen puheenvuoroja jne..
Oltiin päästy possiikerin kanssa sovintoon, kaiken sen kahvinjuonnin ja naurujen keskellä. Asiaa olisi riittänyt varmasti iltaan saakka.
- Mutta hei, nyt kun ollaan päästy kirjallisesti asia käytyä, niin voisin näyttää sinulle vähän paikkoja ja kertoa vielä muutamia sääntöjä, jos käytän sinut nyt pienellä kierroksella. Sen jälkeen päästän sinut omin päin tutustumaan tallilaisiin ja puuhailemaan varsasi kanssa, naurahteli possiikeri.
- Juu, ilman muuta, tallikierros voi olla paikallaan, varsinkin jos jotain erityistä huomautettavaa tuleen, niin osaan sitten varautua, naurahdin.
Lähdimme sitten taas tallin puolelle. Possiikeri lähti johdattamaan käytävää pitkin.
- Nämä ensimmäiset karsinat ovat usein orien käytössä, opit kyllä tunnistamaan nimellä hevoset, niin jos joku joskus apua tarvitsee, niin tiedät ovissa olevista kylteistä, missä kukin hevonen asustaa, kertoo possiikeri.
Nyökkäsin vain ja kurkistin yhteen karsinaan, tutkailin kylttiä, jonka jälkeen maltoin jatkaa matkaa.
- Täällä perällä asustaa sitten varsoneet tammat tietysti varsoineen, naurahtaa possiikeri ja johdattaa verkkaisesti ulospäin.
Oltiin ulkona, katselin innokkaasti ympärilleni ja meinasin ihan unohtaa kävellä.
- Tarhat ovat aika hyvässä järjestyksessä, joten niitä ei tarvitse hakea kilometrin säteeltä. Yleisesti sinun Hugasi tarhaa täällä muiden varsojen kanssa, sanoo possiikeri ja kiipeää aidan välistä tarhaan, jossa on muutama varsakin.
Seuraan tietysti perässä, pujahdan varovasti tarhaan ja seuraan iloisesti possiikeriä.
- Tuolta laukkaava ruunikko varsa on Mörrin Venjami, suomenhevosori, syntynyt tuossa kesäkuun lopuilla, ilonen ja terhakka varsa tosissaankin, varmasti Hugakin tykkää oriseurasta, naurahtaa possiikeri, kun näkee tämän hulvattoman näköisen varsan laukkailevan kohti.
- Sehän on pirteän näköinen, naurahdan.
Pikkuinen Venjami tulee luoksemme rapsuteltavaksi, sillä oli niin pehmeä karva vielä. Ikäerokaan ei olisi kovin suuri, varmasti Huga tulisi toimeen.
- Tosiaan, jos haluat, voisit hakea Hugan nyt tutustumaan varsaan, jos minä otan tämän kiinni, ehdottaa possiikeri, vaikken edes tuntenut tallia.
- Juu, ilman muuta, jos aikasi vielä riittää, naurahdan ja lähden kävelemään kohti tallia, pujahtaen aidan välistä jälleen. Possiikeri lähtee seuraamaan, hakemaan varmaan narua Venjamille.
- Voin tässä samalla näyttää mihin voit sitten siirtää Hugan tavaroita, huomauttaa possiikeri, johdattaen minut taas talliin ja näyttäen varustehuoneen. Hän näyttää paikan Hugan tavaroille.
- Tähän tulee sitten Hugan satula, tietysti vasta silloin, kun sellaisen tarvitsee, naurahtaa hän, ja tähän voit ripustaa suitset ja riimun, ellet halua käyttää karsinan oven koukkua, tähän voit kiinnittää harjaämpärin, itse asiassa saat taiteilla omanlaisesi ämpärin tästä ämpäristä, vaikket sitä käyttäisikään, se kuuluu pitää tässä seinällä, hän huomauttaa ja ojentaa minulle ns. "puoliämpärin".
- Juu, minäpä taiteilen, naurahdan, minulla tosiaan on sellainen boksi, missä sitä voi säilyttää, jos pidän osan sielä ja osan ämpärissä? kysyn vielä.
- Aa, joo tosiaan, kaikkea muuta tavaraa voit sitten säilyttää kaapissasi, joka on tuo nimikyltitön, kolmas oikealta. Siihenkin sinun täytyy taiteilla oma nimikyltti, avain löytyy kaapin ovesta, hekottaa possiikeri.
- Tämähän menee luovaksi, kun ihan taiteilemaan täytyy ruveta, nauran myös, myöntyen kuitenkin tähän systeemiin.
- Noh, jos nyt käyt hakemassa varsasi, tule sitten tarhalle, niin annetaan poikien tutustua! huikkaa possiikeri vielä ja lähtee kävelemään tarhalle.
Minä vielä vilkaisin varustehuonetta, että muistaisin nyt ja lähdin sitten etsimään Hugaa karsinastaan. Hetkenhän minun täytyi sitä etsiä, enhän minä muistanut mikä karsina se oli minne sen vein, kun olin niin tohkeissani. Matkalla rapsuttelin muutamaa hevosta, en tiedä olisiko niin saanut tehdä, mutta teinpä silti, ne tunkivat suloisesti turpansa siihen, aivan kun tarkistamaan, kuka sinä olet.
Löysin kuin löysinkin Hugan, minun oli täytynyut etsimällä etsiä, enhän minä tajunnut niitä nimikylttejä karsinan ovissa. Voi minua tyhmää. Noh, kävi se niinkin, että kurkistin jokaiseen karsinaan.
Avasin sitten karsinan oven, missä Huga tyytyväisesti makoili.
- Sinähän olet ihan hyvin ollut, et ole vielä räjäyttänyt koko tallia palasiksi, naurahdin Hugalle, joka nousi jaloilleen. Rapsuttelin sitä hetken ja muistin että minunhan piti mennä ulos sen kanssa. Otin sen sitten kiinni ja lähdin taluttamaan sitä ulos karsinasta. Se tökkäisi minua selkään, aivan kun sillä olisi ollut asiaa. Naurahdin vain ja mietin mitä kautta pääsinkään taas ulos. Noh, lähdin sitten toiseen suuntaan. Melkein säikähdin, kun joku pieni tyttö juoksi talliin kulman takaa. Hugakin säpsähti ja peruutti pari askelta.
- MOI! MÄ OON TIIA! sanoo pieni tyttö ilosesti, vähän holtittomasti, Saako sitä silittää? kysyy sitten rauhallisemmin
- Moi, mä olen fresa, sanoin, kyllä sitä saa, jos rauhallisesti tulet, se on vasta kotiutumassa ja on vähän villi, myönnyin
Siinä sitten se lähestyi rauhallisesti ja ryntää halaamaan hevostani. Minä säikähdin ihan kauheasti ja Hugakin yritti nousta pystyyn. Revin tytön äkkiä pois, ettei Huga talloisi sitä.
- Vähän varovaisuutta Tiia, se on vasta varsa, eikä ole tottunut kaikkeen, sanoin vähän toruvasti. Se vain lähti sitte jatkamaa matkaasa, mitää sanomatta. Noh, aivan sama, mutta kunha se ny ei koko aja lääpi Hugaa.
Jatkoa:
Kävelytin Hugaa kohti tarhaa, en tiedä olisiko pitänyt itkeä vai nauraa, kun rupesin miettimään mitä siitä tulee, kun Huga tapaa Venjamin. Parempi oli ehkä sonnustautua asiaan positiivisesti.
Avasin tarhan portin ja ujutin Hugan sisään, jonka jälkeen suljin portin. Huomasin kuinka Venjami ja Huga, oripojat huomasivat toisensa ja tuijottivat toisiaan. Taputin vähän Hugaa rohkaisuksi ja rupesin taluttamaan kohti Venjamia.
- Tuo sitä varovasti lähemmäs ja ole itse taka-alalla, ettei käy mitään, sanoo possiiker.
- Juu, en halua survoutua kahen leikkisän varsan alle, naurahdan ja annan Hugan lähestyä rauhassa varsaa. Yleensähän varsat tulevat hyvin keskenään toisensa kanssa, että siinääsä pelkäisin turhia.
Orivarsat pääsivät turpaetäisyydelle ja tutustuivat toisiinsa. Ei ongelmia, näyttivät olevan sujut.
- Eiköhän nämä kaksi voi nyt päästää vapaaksi, mennään itse vähän sivumpaa ja annetaan niitten juosta, ennen kuin ne keksivät lähteä iloitsemaan toisistaan, meidän roikkuen naruissa kiinni vielä, naurahtaa possiikeri ja napsauttaa lukon Venjamin riimusta auki. Tein samoin Hugalle, taputin vielä komeaa varsaani ja lähdin sitten sivumalle.
Katselimme kun varsat lähtivät innokkaina juoksemaan ympäri isoa tarhaa, ne pukittelivat ja riehuivat ja leikkitappelivat, siinä samassa kun me rupattelimme.
- Hyvin nuo pärjäävät, en usko, että ongelmia tulee, eiköhän minunkin ole aika kiirehtiä muihin hommiin, sanoo possiikeri pian.
- Kyllä ne pärjää, toivotaan niin, varsojahan ne vasta ovat, mene ilman muuta, minäkin tästä varmaan lähden piakkoin, kun kyytikin jo saapunut, vastaan.
- Olet nyt siis selvillä aikatauluista? Tosiaan voin ottaa Hugan sisälle samalla kertaa kun haen Venjaminkin tuossa illemmalla, jätä naru vaan tuohon tarhan ulkopuolelle, niin ei tarvitse tallista hakea, hymähtää tallin mukava omistaja.
- Juu, tietysti, vastaan vaa ja menen aidan välistä portille ja jätän Hugan riimunnarun siihen, riimu onki jo valmiiks päässä.
Possiikeri vielä huikkasi hyvästit, ennen kuin katosi tallin uumeniin. Tuijotin vielä hetken näitä kahta leikkisää varsaa ja huokasin haikeasti, silti iloisesti. Kävelin sitten kaverini auton luokse ja kipusin sisään. Se päivä taisi olla siinä, seuraavaksi pitäisi vähän tuoda kamoja tallille ja taiteilla niitä lappusia ja ämpäreitä...
Toivottavasti ei haittaa jos kirjoitan sinut pienellä, minusta näyttää kivemmalta, mutta voin toki kirjoittaa isolla alkukirjaimellakin
